Omistan tämän blogikirjoituksen tälle päivälle. 

Tänään oli se päivä, mitä me ei tajuttu edes odottaa. Se tuli liian yllättäen. Viimeinen koulupäivä sillä "meidän" porukalla.

Tuntuisi samalta, jos olisi nähnyt kahden tuotantokauden jälkeen Sinkkuelämää sarjassa neitien sanovan toisilleen "sai jo naarasta" ja lähteneet. 

Meidän porukalla ei tosiaan ollut helpoin parivuotinen taival, mutta se jäi mieliin pysyvästi. Meissä oli Charlotte, Carrie, Samantha ja Miranda. 

Oli se, joka ei uskaltanut sanoa mitään (kuiskaa) seksuaalista ääneen...

Oli se, joka kertoi avoimin mielin kaikesta mistä oli (tai ei ollut) puute...

Oli se, joka kommentoi aina muiden juttuja ja käänsi ne hyviksi nauroiksi...

Oli se, joka rakasti omaa New Yorkiaan ja puolusti sitä viimeiseen asti...

En koskaan vaihtaisi tuota aikaa pois, eikä onneksi tarvitsekkaan. Vielä on muutama päivä koulua, mutta jengi ei ole enää kokonainen. Kolme jatkaa matkaa koulusta poistuttua ja yhdelle jää vielä lusimista. 

On hankala sanoa, milloin mimmit on taas saman pöydän ääressä, mutta tän päiväisen kahvittelureissun jälkeen voin sanoa, että me kokoonnutaan vielä monet kerrat. Meidän on vaan pakko. Ihan pakko.

Joten, en sano että tämä jokapäiväinen heitto, joka muuten kuului aina näin:

- "Mihi mennää syömään?"

- "Hehe, pöytään!!"

.... Ei ollut se viimeinen kerta. 

Ladies, we'll come back.

Kiitos.